En ihastunut. Todellakaan. MIksei se vois riittää että tyyppi on pitkä ja hymyilee nätisti? Riittää se viideksi minuutiksi. Mut joo.

Mutta tänään aamulla sain ajatusken, johon ihastuin niin, että perhoset jyllää mahassa urakalla. Ajatus lähti siitä, että  yksi Saksanmaalle muuttanut kaveri on pyytänyt kylään. Kiva olisi käydä joo. Mutta ajatus lentämisestä sinne ja takaisin sai lähinnä sellaisen "nääh, kai se vois ihan kivaa olla"-tunteen aikaiseksi. Mutta sitten tajusin sen, mikä sai aikaiseksi jännitystä, perhosia, iloa, hilpeyttä, onnea, pelkoa, toivoa, odotusta, vaikka mitä!

Elikkä Interreil! Yksin! Interreil, jossa välipysäkkinä kaveri Saksanmaalla. Mun maailman suurin seikkailu ikinä. Vain mie ja miun maailman huonoin suuntavaistoni Euroopassa. Todistamassa mulle (ja ihan pikkasen myös äitille) että mie pärjään! Kokemassa ja näkemässä asioita! Wuhuu!

Se ajatus jo pelkästään aiheuttaa niin siistin tunteen, että sen on pakko onnistua!  En tiedä vielä koska ja miten, mutta katotaan sitä sitten myöhempänä :).

Nyt koitan tän ajatuksen voimalla vielä ahkeroida gradua ennen uusvuosviikonloppua. Jee! :)