Otsikoiden keksiminen on käsittämättömän vaikeaa, ainakin mulle. Plääh.

 

Ja käsittämättömän ihanaa on, että joku ihana oli kommentoinut blogiini :). Kiitos sinulle! (Vastasin kysymykseesi kommentiboksiin :) Mutta okei, lisäksi se on pelottavaa, ja jännittävää. Se, että joku on oikeasti lukenutkin tätä. Iiks, täyty alkaa miettiä tarkemmin, mitä kirjoittaa :). Ehkä.

 

Nyt ei ole kamalasti mitään kirjoitettavaa. Elämä rullaa aika paikallaan. On ollut vähän ahdistusta tulevaisuudesta. Siitä kun ei ole todellakaan mitään hajua, mitä sitä tulee tekemään, tai edes että mitä haluaisi tehdä, sitten kun on valmistunut. Ei ole pienintäkään motivaatiota tehdä gradua. Tekisi mieli vaan maata eteisen lattialla, ja antaa elämän lipua. Vähän niinkuin noin :  http://www.hs.fi/fingerpori/1135270162472 . En tiedä, ehkä en ymmärtänyt tota fingerporia ihan niinkuin se on tarkoitettu, mutta jotenkin se iski älyttömän kovaa. Tai siis joo, tajuan kyllä sen kaksimielisyysosan, mutta se mikä iski, on se muu osa. Se että tyyppi hengaa mielummin kaivossa, kun lähtee sieltä mihinkäään. Koska siellä on niin hyvä. Erityisesti rakastan juuri tuota lausetta: Täällä on niin hyvä.  Mutta onhan se nyt älyttömän järjetöntä tuhlata elämäänsä kaivossa. Ihan yhtä järjetöntä, kuin olohuoneen sohvalla tai eteisen matolla. Jos vaan uskaltaisi heittäytyä maailmaan, ja antaa sen näyttää hienoutensa, voisi kokea vaikka mitä mahtavaa. Mutta: " täällä on niin hyvä"  Okei, jos se oikeasti on niin. Jos kaivomiehellä on oikeasti NIIN hyvä kaivossa. Jos mulla on oikeasti NIIN hyvä eteisen matolla. Mutta enpä usko että kumpikaan pitää paikkansa. Mä makaan eteisen matolla, koska pelkään, että jos teen jotain päätöksiä tulevaisuuden suhteen, teen päätöksiä joita kadun. Kaivomies makaa kaivossa koska todennäköisesti kaivomieskin pelkää jotain, mitä poislähteminen voisi aiheuttaa.

 

Mutta joo. On sitä elämässä muutakin! Huomenna on Helsinginreissu. Teatteria ja yhden maailman ihanimman tytsän näkeminen. Ehkä matkamessutkin. En kyllä oo ihan varma, haluanko edes matkamessuille. Ehkä haluan. Tykkään, okei, rakastan, messuja yleisesti.

 

Ja muitakin hyviä asioita!  Kuten se, etä kasvissyönti sujuu vallan mainiosti. Ei kyllä tee edes mieli lihaa. Hetken aikaa teki, mutta se hävisi, kun aloin ottaa rautaa lisäravinteena. Tiedä sitten, johtuiko se ihan vaan raudanpuutteesta..

 

Ja sen yhden kanssa asiat on vähän edenneet. Ei parisuhteen suuntaan, mutta ystävyydeksi. Ja mun tekee nykyään aika harvoin mieli huutaa sille siksi, että se olisi liian ihana. Se on just sopivan ihana. Aika hiton ihana uusi ystävä. Lisäksi oon itekin alkanut tajuta, ettei siinä parisuhteessa olisi mitään järkeä. Koska ei siitä mitään kauhjan kestävää kuitenkaan tulisi. Ihan vaan siksi, koska meiän näkemykset parisuhteesta, ja no, vähän ihan vaan elämästäkin, on kuitenkin melko erilaiset.